San Francisco 12/-16, osa 2

Edellispäivänä päästiin hyvään alkuun San Francisco kuvissa ja kertomuksissa. Tänään jetlagin armoilla muokkailin vielä loputkin kuvat. Viime postauksessa mainittujen lisäksi nähtiin...


Googlen kampus, jonne meillä ei tosin ollu vierailijapassia, joten nähtiin kaikki rakennukset Google kauppaa lukuun ottamatta vaan ulkoa päin. Oli joka tapauksessa siistiä nähä miltä siellä näytti.



Alcatrazin vankila, jossa käytiin viimesenä aamuna kattelemassa hienoja maisemia ja kuulemassa esittely vankilan toiminnasta. Sieltä maisemat oli kyllä upeet ja vankilan sisällä nähtiin millasta siellä on joskus ollut ja kuultiin tarinoita vankilan vartijoilta ja vangeilta.




idalcatraz
Pier 39 ja merileijonat, jotka nähtiin kätevästi Alcatrazin vierailun jälkeen, samalla kun käytiin Pier 39:ssä syömässä. Merileijonat noin lähietäisyydeltä lähinnä vaan haisi, joten nautittiin kyllä huomattavasti enemmän siitä kun nähtiin niitä Golden Gatelta. Ruoka Bubba Grump Shrimpissä oli kyllä hyvää.


San Franciscon cable car ja ihan uskomattomat maisemat sillä ajellessa. Jouduttiin sisälle istumaan ensin, mutta onneks mukava toimihenkilö piti huolta, että päästiin Lotan kanssa kokemaan myös sellasesta ulkona roikkuminen.



Stanford University koettiin niin, että ensin yksi opiskelija kerto meille vähän kampuksesta ja siellä opiskelusta, minkä jälkeen päästiin omin toimin harhailemaan kampusalueelle. Kampusalue oli ihan valtava ja sieltä löyty vaikka mitä. Vähän erilaisessa skaalassa tehdään juttuja siellä.


Golden State Warriors vs. Houston Rockets NBA-peli, joka oli kyllä erittäin jännittävä. Peli jatku kahdelle jatkoajalle, mutta valitettavasti lopulta paikallinen Warriors hävisi. Olis varmaan tunnelma pelin jälkeen ollu jotain ihan muuta, jos olis voitettu peli takana. Myöhemmin kun katoin Snapchat stooreja huomasin, että sielläkin oli uutinen kyseisestä pelistä. En jotenkin yhtään ollu ymmärtänyt, että se peli oli niin iso juttu. Siistiä!

2. joulukuuta oli lähtö takaisin Helsinkiin ja lennettiin samaa reittiä suora San Franciscosta. Oli ihan huikee reissu ja päästiin näkemään niin paljon kaikkea siistiä. Kiitos kaikille mukana olijoille! Nyt viimeseksi tehtäväksi jää vielä unirytmin palauttaminen normaaliksi. Tähän suuntaan se tuntuu olevan huomattavasti vaikeempaa kun sinne päin.

Comments